Rico oli tunnilla kiva, mutta huomaa etten ole paljoa Ricolla mennyt :'D.
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Rico tiistaina
sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Pitkästä aikaa Atella
Sain laittaa Aten kuntoon tunnille ja siinä noin puolen aikaan otettiin Marin kanssa Atte käytävälle ja laitettiin se kuntoon.
Tunti aloitettiin tottakai alkukäynneillä, jonka jälkeen kerättiin ohjat ja alettiin ravaamaan ja tekemään isoja ympyröitä. Kulmissa oli tötsät, jotka piti kiertää ja alussa se ei oikein onnistunut, koska en itse saanut Attea ratsastettua tarpeeksi kulmiin. Hetken ravailun jälkeen alettiin tekemään avotaivutusta molemmilla pitkilläsivuilla käynnissä vasemmassa kierroksessa. Tähän suuntaan en saanut tätäkään tehtävää onnistumaan, mutta muutamia hyviä päitkiäkin tuli.
Tehtiin tätä molemmissa suunnissa jonka jälkeen alettiin tekemään yksityistallin puoleinen sivu asettaen molempiin suuntiin käynnissä ja ratsastuskoulunpuoleinen pitkäsivu ravissa avoa.
Kuvat on c) Aino Ojala
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Lauantain kuvailut
Käytiin siis lauantaina ottamassa kuvia ulkona ponien kanssa ja laitan nyt kuvat tänne blogiin :)
Kaikki kuvat siis c) Tuuli Kauppinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)